Kuparin kulta-aika

Ei ole aivan hatusta heitettyä väittää, että kuparin tarve kasvaa tulevan vuosikymmenen aikana. Myös asiantuntija Pia Voutilainen uskoo, että tulemme löytämään jalometallille käyttökohteita, joita emme ole vielä osanneet edes ajatella. 

Muun muassa ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja energiamurros pakottavat meidät löytämään uusia, kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan ja arjen pyörittämiseen. 

– Esimerkiksi panostukset fossiilittomaan tulevaisuuteen ovat lisääntyneet kaikilla mantereilla ja kehitys kohti hiilivapaata yhteiskuntaa on viime vuosina ollut hämmästyttävän nopeaa, toteaa 30 vuotta kuparin parissa työskennellyt metallurgi ja pohjoismaisen kuparituottajien järjestön johtaja Pia Voutilainen

Voutilainen näkee kuparin oleellisena osana modernia teknologiaa nyt ja tulevaisuudessa. Perusteluja löytyy myös sille, miksi eri toimialojen tulisi nähdä klassinen jalometalli uuden ajan ihmeaineena.

Liikuttavan hyvä metalli ajaa ekologista asiaa

Erinomaisen sähkönjohtokykynsä ansiosta kupari on aina ollut merkittävä materiaali sähkö- ja energiapuolella. Alkuaineen rooli korostuu siirryttäessä kohti vähäpäästöisiä liikkumisratkaisuja. 

– Kuparia käytetään paljon sähkömoottoreissa ja johtimissa. Kun perinteisessä autossa kuparia on 25 kiloa, löytyy sitä sähköautosta 75 kilon verran. Lisäksi latausverkosto tarvitsee paljon kuparia, Voutilainen täsmentää. 

Jalometallin avulla tullaan hakemaan lisää päästösäästöjä myös rakennusalalla, jossa kuparia käytetään merkittävien lämmönjohto- ja siirto-ominaisuuksien ansiosta. 

– Suuren energiamurroksen myötä järjestelmiä uusitaan tulevan vuosikymmenen aikana intensiivisesti. Uudet lämpöpumput, lämmöntalteenottolaitteistot sekä älykkäät ohjausjärjestelmät parantavat asumisen ja infrastruktuurin energiatehokkuutta sekä auttavat valmistamaan lämpöä ja kylmää ilman kivihiilen polttoa, Voutilainen näkee.

Siipien suojaan

Kuparisten käyttövesiputkien asemaa halutaan entisestään vahvistaa tuoreen selvityksen turvin. Syksyllä 2020 julkaistun tutkimuksen on tilannut työ- ja elinkeinoministeriö joutsenmerkin talokriteerien tueksi.

– Suomen ympäristökeskuksen tekemä puolueeton tutkimus toteaa, ettei kupari aiheuta vesiputkissa ongelmaa ympäristölle tai ihmisille. Selvitys perustuu jo olemassa olevan tutkimusaineiston läpikäyntiin ja asiantuntijoiden haastatteluihin, Voutilainen taustoittaa. 

Putkien hiilijalanjälkeä arvioitiin eurooppalaisten keskiarvojen perusteella. Tutkimuksissa mukana olivat myös Cuporin kotimaiset käyttövesiputket. 

– Cuporin Suomessa valmistettu putki on hiilijalanjäljen kannalta vielä paljon puhtaampaa, mikä selviää VTT:llä meneillään olevasta laskennasta. 

Teollisuus hyötyy fiksuista ratkaisuista

Luonnonvaroja säästävään ja energiatehokkaaseen toimintaan tähdätään myös kuparituotannon puolella. Oranssin metallin vihreät ominaisuudet sekä kestävä tuotanto tekevät kuparista erinomaisen raaka-aineen teollisuudelle, jota erilaiset ympäristövaatimukset koskettavat. 

– Pohjoismaissa kuparituotanto on maailman energiatehokkainta ja vähähiilisintä. Kuparisulaton sulatusenergia saadaan pääosin raaka-aineen sisältämästä hiilivapaasta ominaisenergiasta. Cuporilla kupariraaka-aine on 100-prosenttisesti kierrätettyä, ja siksi sillä on ainutlaatuisen pieni hiilijalanjälki suuremmassa mittakaavassa. Se on hieno ominaisuus, kehuu Voutilainen.

Vaikka kuparin uudelleenkäyttö on tehokasta ja kierrätysaste hyvä, tullaan kasvavan kysynnän kattamiseksi tarvitsemaan kaivostoimintaa. Myös tällä saralla pohjoismaat toimivat mallioppilaina. 

– Kaivokset ovat investoineet innovatiivisiin ratkaisuihin, kuten polttoaineen korvaamiseen sähköllä ajoneuvoissa ja työkoneissa. Pohjoismainen sähkö on suurimmaksi osaksi fossiilivapaata, jolloin hiilijalanjälki jää todella pieneksi, Voutilainen täsmentää.  

Tuleva vuosikymmen on kuparin 

2020- ja 2030-lukuja tulee hallitsemaan ympäristötietoisempi sukupolvi, jolle kierrätys, lajittelu ja luonnon monimuotoisuuden suojeleminen ovat oleellinen osa arkea. Sama arvomaailma tulee ohjaamaan heidän tapaansa tehdä bisnestä. 

Tämä luo paljon mahdollisuuksia etenkin kuparille. 

– Kuparin lukuisat positiiviset ominaisuudet petaavat metallille kirkasta tulevaisuutta. Varmasti tulevana vuosikymmenenä sille löytyy lisää käyttökohteita, joita tuskin olemme edes tulleet ajatelleeksi, Voutilainen visioi.